ISAK ry on yksi Taiteen edistämiskeskuksen tukea saavista alueellisista elokuvakeskuksista. ISAK ry (perustettu 1995) toimii monimuotoisesti elokuva- sekä muun audiovisuaalisen kulttuurin edistämiseksi. ISAK ry:n toimipaikka on Kuopio.
ISAK ry järjestää audiovisuaaliseen kulttuuriin ja mediakasvatukseen liittyviä seminaareja ym. koulutustilaisuuksia, elokuva-kiertueita ja elokuvantekijöiden vierailuja, elokuvatapahtumia sekä koostaa elokuvasarjoja alueen useille monialaisille tapahtumille.
ISAK ry toimii kiinteässä yhteistyössä elokuvateatteri Kino Kuvakukon kanssa. Kuvakukko on 338-paikkainen, Suomen suurin art house-elokuvateatteri. Kino Kuvakukko sijaitsee keskeisellä paikalla Kuopion ydinkeskustassa (Vuorikatu 27). ISAK ry tuottaa Kino Kuvakukon ohjelmistoon erikoissarjoja, elokuva-kiertue-esityksiä, koulukinoesityksiä, luentoja, koulutustilaisuuksia sekä vastaa suositun Hopeatähti- ”eläkeläisten elokuvakerhon” toiminnasta.
ISAK ry:n perustama ja ylläpitämä HOPEATÄHTI-sarja on tällä hetkellä Suomen suosituin, senioriväelle suunnattu esityssarja. Hopeatähti (per.2008) vakiinnutti nopeasti paikkansa suosittuna kulttuuriharrastuksena vanhemman väen keskuudessa Kuopion seudulla. Alkuiltapäiviin ajoitettujen sarjaesitysten lisäksi toimintaan liittyy myös mm. taiteilija- ja luentovieraita esitysten yhteyteen.
Hopeatähti kasvoi Kuopiossa ilmiöksi saakka, suuren suosionsa myötä. ISAK ry:ssä syntyi idea ”Hopeatähden riemuviikosta” – senioriväen omasta elokuvafestivaalista. HOPEATÄHDET, SILVERY STARS- festivaali on ensimmäinen laatuaan koko maailmassa (!). Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011 – ja siitä tuli heti menestys. Festivaali laajeni parin vuoden yhteistyöprojektina myös Varkauteen.
ISAK ry:n tärkeimpiä yhteistyökumppaneita ovat Suomen muut elokuvakeskukset, kansainväliset ja kansalliset elokuvafestivaalit, elokuvalevitysyhtiöt, valtakunnallinen elokuvakeskusten verkosto, muut taiteiden aluekeskukset, eri maiden suurlähetystöt, Kino Kuvakukko, Hyvät Kuvat-elokuvakerho/ Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunta, Miessakit ry, Walhalla -Pohjoismaisten elokuvien näyttämö ry, Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus ja Svenska Nu-projekti, Mediakasvatuskeskus Metka ry, CinEd -yhteiseurooppalainen elokuvahanke, Suomen Filmikamari ry, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti (KAVI) sekä kaupunkeja ja kuntia elokuvakeskuksen toiminta-alueella.
ISAK ry järjestää vuosittain Kuopion Vilimit-elokuvafestivaalin. Viime vuonna 2022 vietettiin festivaalin jo 35-vuotisjuhlavuotta, mikä tekee Vilimeistä yhden Suomen pitkäikäisimmistä, vuosittain järjestävistä elokuvafestivaaleista. Päänäyttämönä on Kino Kuvakukko, minkä lisäksi esityksiä on myös Petosen kaupunginosassa, Karttulassa sekä Nilsiässä.
Kuopion Vilimit järjestetään seuraavan kerran ajalla 28.9. – 1.10.2023. Vilimien vuoden 2023 teema on LIIKE. Tässä yhteydessä ”liike” viittaa kolmeen elokuva-ilmaisun alalajiin/teemaan: Tanssi, Sirkus sekä Martial Arts* (=”kamppailulajit”). Festivaalin elokuvaohjelmisto julkistetaan elokuussa. Klassikkoja ja kuriositeetteja tarjoilevan elokuvakattauksen lisäksi Vilimeille on jälleen tulossa Live Cinema!-ohjelmaa.
ISAK ry:n toinen vuosittainen, vakinaiseksi muodostunut festivaali on Hopeatähdet -Silvery Stars, Senior Film Festival on Euroopan ensimmäinen senioreille suunnattu elokuvafestivaali. Se järjestettiin ensi kertaa marraskuussa 2011. Festivaalipilotti oli menestyksekäs, saaden liikkeelle sekä runsaasti yleisöä että paikallista ja valtakunnallista mediaa. Marraskuu vakiintui festivaalin vuosittaiseksi järjestämisajankohdaksi, positiivisen yleisöpalautteen myötä. Vuonna 2014 festivaali laajeni parin vuoden pituisena yhteistyöprojektina Varkauteen, pääyhteistyökumppaneinaan Varkauden kaupunki ja Savon Kinot Oy.
Festivaalin 10-vuotisjuhlat siirtyivät tasan vuodella, Covid-19-epidemiatilanteen vuoksi. HOPEATÄHDET -festivaali järjestetään seuraavan kerran ajalla 31.10.-5.11.2023.
Lukuvuonna 2020-2021 Pohjois-Savon alueella kehitettiin laajan alueellisen yhteistyöverkoston avulla lasten ja nuorten mediakasvatusta, mediakasvatuksen oppimispolkua sekä yhteistyömallia. Kyseessä oli Lastun luotsaama MEDIAA!- mediakasvatushanke.ISAK ry oli mukana MEDIAA!-hankkeessa yhteistyökumppanina sekä hankkeen ylläpitämän, Pohjois-Savon mediakasvatusverkoston jäsenenä. Hankkeen pääkohderyhmä olivat lapset ja nuoret sekä heidän kanssaan työskentelevät. Hankkeen aikana toteutettiin työpajoja lapsille ja nuorille sekä järjestettiin koulutuksia kasvattajille, opettajille ja ohjaajille. Hankkeessa syntyneet yhteistyökontaktit ovat edelleen hyödynnettävissä, yhteydenpidossa ja yhteistyötä edelleen luovana yhteistyöalustana. Elokuvakasvatusta ja lasten luovaa ilmaisua ja yhdessä tekemistä edistävät, eurooppalaiset CinEd-työpajat saavat jatkoa Pohjois-Savossa ISAK ry:n ja Ihmefilmi ry:n yhteistyönä myös vuonna 2023.